logo

» Viatoon Sivustakatsoja «






Terve!

Uusi vuosi on vaihtunut ja uusi sivu kääntynyt ihan konkreettisesti myös VS:n elämässä.Tämän kauden jutut löytyvät siis tuon "VS 2008" alta. Tallissa ei ole laiskoteltu,vaan töitä on paiskittu ihan tosissaan.Autolle on suoritettu normaali vuosihuolto,eli kone on täysin läpikäyty. Samalla selvisi myös viimeisen kisan keskeytyksen syy:kiertokangen laakerit olivat rikkoutuneet.Syyn aiheuttajakin todettiin,eikä enää toistune. Vuosihuollon yhteydessä toteutetaan seuraavat parannukset:

-kevyempi kytkinpaketti
-pakoputkistoon tulee välipala megafoonilla
-uudet läppärungot+uusi ilmanottojärjestelmä
-tehokkaampi jäähdyttäjä
-etuiskarit shimmataan
-takaiskarit muutetaan säädettäviin
-tiuhempi perävälitys
-lähtörajoitin otetaan käyttöön
-pohjalevy ja takailmanohjain rakennetaan ja asennetaan
-käyttöönottoa vailla on myös uusi GPS:ään perustuva kierrosaikalaskinjärjestelmä
-moottori EVO 2:n suunnittelu ja rakentaminen aloitettu.Käytössä kauden puolivälissä.

KUULUMISIA 02.04.
Enää parisen kuukautta ja tositoimien pitäisi alkaa.Kilpurin kanssa ollaan suht mukavasti aikataulussa.Muutama osa on aiheuttanut hieman viivästystä, mutta olemme toiveikkaita,että radalle päästäisiin kokeilemaan jo parin viikon kuluttua.Ylläluetelluista parannuksista ei ole tingitty..ajat baanalla tietysti vasta kertovat sen lopullisen totuuden,mihin suuntaan ollaan menossa.
Mielenkiintoinen uutinen on se ,että tiimi saa uuden asiantuntevan mekaanikon..kukaan ei ole luopumassa, vaan mukaan tulee "verestä voimaa".Miehen nimi on Tero Sampokoski..Karvian poikia.Tero on ammmatiltaan autonasentaja.Saanut nyt talven ajan Uudessakaupungissa tällaista uutta kilpa-automekaanikkokoulutusta. Käytännön koulutus/harjoittelupaikkana tiimimme siis nyt Terolle toimii.Varmasti annettavaa riittää puolin ja toisin!Toivotamma miehen lämpimästi tervetulleeksi. Seuraava raportointi,kun oomma saaneet muutaman ringin aikaiseksi. VS

JURVAN KISAT 31.5-1.6.
Lupasin palata asiaan,jahka saamme muutaman ringin ajettua.Niin siinä vain taas kävi, että testaaminen jäi luvattoman vähäiseksi,mutta minkäs teet..näin mennään. Ekalla treenillä ei tarvinnut paljon ajaa,kun jo het todettiin,että ajettavuus on ihan surkia..alustan säädöt päin ..ttua.Torstaina 29.pvä ajeltiin uudelleen. Etupään säätöjä oli tarkistettu ja jotain parannusta sentään saatiin aikaan, eli tiedettiin ,mistä kiikastaa.
Perjantaina Jurvaan iso kasa etujousia mukana.Leiri kasaan ja kokeilemaan eri osia.Lopputuloksena tällä autolla paras aika Jurvassa:1.21.41. Lähtökohtaan nähden hyvä, mutta ajettavuus edelleen viimevuotiseen verrattuna huonompi.Moottori on hyvä; keskialueen vääntöä on enemmän. Lauantain aika-ajoihin ei sitten muuta ollut tehtävissä..näillä eväillä.
Aika-ajojen 5. sija tyydytti kuskia.Kari ei saanut ajettua kuin kaksi nopeaa kierrosta, vaihdekepin pottuillessa.
Ensimmäisessä lähdössä taas ongelmia ja muutama suikkaa ohi..Kari se osaa antaa tasootusta.No, hyvää taistelua kuitenkin.Muutama ohitus..vähän?kontaktiakin, kunnes nelosvaihde jumittuu ja nousujohteinen kisa jää siihen.
2.lähtö: auto suht kunnossa, vaihteet pelaa ja jostain syystä Kari ei tällä kertaa halua antaa tasootusta.Kovaa vääntöä Vuoren ja Saarisen kanssa, jonka aikana 3.sija eli Mäkisen Marko pääsi niin kauaksi, ettei enää ohitusetäisyydelle päästy.Tuloksena lupaava 4. sija.
SHUMMAARUM:Uuusien renkaiden myötä vauhti tuntuu kaikilla kasvaneen.Alusta on kovilla ja säätöihin tulee todella paneutua.Seuraaviin kisoihin, eli Kemoraan iskarit shimmataan uudelleen,lähtörajoitin koetetaan saada toimintaan ja ehkä peränvälitykseen kokeillaan tiuhempaa versiota.
Huoltoporukalle annetaan erityismaininta; lähtökohdat huomioonottaen auto saatiin hyvään iskuun..ja ennättipä jäppiset huoltaa myös Takalan Riston autoa kisojen tiimellyksessä.Henkihän on toki se, että apua annetaan, jos vain voidaan..puolin ja toisin.
Muistakaapa myös Seinäjoen vauhtiajot! Niissä mukana Roadsportit. VS

KEMORA 12.-13.7.
Vaiherikkaan Kemora-viikonlopun perkaamiseen meni kuskin kanssa melko tovi, mutta tässä pääpiirteittäin Prospeed-tapahtumat:
Nokkapala saatiin autoon edellisenä iltana ja viikonloppu ajettiin ilman jarrujen jäähdytysputkia.Perjantain harjoituksissa jarrut siis täristivät.Muuten auto toimi moitteetta. Jurvan jälkeen tehdyt alustamuutokset olivat oikeaan suuntaan.
Lauantain aika-ajoissa ajettiin ensin niinkuin muukki.Sitten rata alkaa hieman kuivua ja auto puskea hillittömästi.Mennään ratavarikolle, muutetaan rengaspaineita, mutta puskee edelleen.No, tämä + jarrut + kulunut takarengas aiheuttaa sen, että Kari tekee päätöksen tulla pois radalta..kaikilla muillakin kun näkyi olevan samaa puskemisongelmaa.Tietysti rata otti ja kuivui hetkessä ja...10.sija.Led Zeppelin-biisiä lainaten:"Communication breakdown"
1.lähtöön ei tehty muutoksia.Uusi lähtöjärjestelmä osoittaa het toimivuutensa:ensimmäisen kierroksen jälkeen viidentenä.Taiteilua ja neljäs..kolmaskin sija ulottuvilla, mutta matka loppuu kesken.Auto on hyvässä iskussa ja kuski näläkäänen!
Sunnuntain lämmittelyjä ei ajettu..olis pitäny..toiseen lähtöön mentäessä Kari tuntee, että etupyörät "lepattaa".Pitää pyssätä ja tutkia tilanne..EI MITÄÄN!?Järjestäjien viittomalle omalle lähtöpaikalle ja menoksi.Lähtö tomii ja pian jo kolmantena.Kovaa taistelua, jossa puristus ei ihan riitä..takaisin neljännelle sijalle, kunnes koneesta alkaa kuulua outoa soundia..varikolle.
Jahka kones saatiin auki, havaittiin, että yhden kiertokangen pultit olivat venähtäneet.Uusittiin kampura ja kiertokanki.Vankemmat kisapultit tulevat vasta syksyllä.Näiden kanssa pitää tulla toimeen loppukausi.Samalla selvisi etupyörien "lepatus":molemmat raidetangon pultit/mutterit löysällä.
Summarum:Moottori on nyt kasassa vauhtiajoja varten..toimii mukavasti testinä(kin).Tavoitteena olisi pikkuhiljaa saada kaksi hyvää, rentoa lähtöä ilman ongelmia..ei tuo ny liene mahdoton tavoite olla!?
Ilkan toimittajalle erityismaininta:mukava oli oikein lehdestä lukea..haastattelun kera..oman kylän pojan pärjäämisestä.Sitä lisää.
Vauhtiajoissa on paikoin betoonimuurit lähellä..sieltä seuraavaksi VS.